Score Sample

Review
Lapin Sotilassoittokunta räväytti jälleen tarjoamalla ennakkoluulottomasti uuden kantaesityksen. Kyseessä oli Tomi Räisäseltä tilattu tänä vuonna valmistunut teos Laavlâ soolosopraanolle, puhallinorkesterille ja elektroniikalle. Tällainen aluevaltaus herättää yleisönkiinnostuksen ja luulisi, että uudet haasteet ovat muuntautumiskykyisen orkesterin soittajillekin tervetulleita.
Laavlâ oli teoksena yksiosainen jatkumo, jonka tekstiosuus koostui kolmesta inarinsaamelaisesta kansanrunosta. Ne kertovat eri eläimistä: pöllöstä, porosta ja karhusta. Säveltäjän mukaan runot ilmentävät hyvin saamelaisen kulttuurin ikiaikaista luontosuhdetta. Sopraanosolisti Kaisa Ranta lauloi runot saamenkielellä, väliin miltei kuiskaillen, väliin kajauttaen kaikin voimin eläimellisiä huutoja. Ranta sai vaativasta osastaan kaiken irti vieläpä monipuolisin vivahtein. Kuiskauksia vahvistettiin elektronisesti. Säveltäjä itse hoiteli elektroniikkaa, jonka rooliin teoksessa kuuluivat erilaiset äänitehosteet kuten sydämenlyönnit ja ohisuhahtavan rekan ääni. Puhallinorkesterin äänimaailmassa kaikilla soitinryhmillä vaikutti olevan haastavaa soitettavaa ja orkesteri nivoutui hyvin solistin mukaan. Pohjoista elämää ei niin kovin hyvin tunteva säveltäjä oli teoksessaan onnistunut lähestymään pohjoista kulttuuria sitä kunnioittaen.
Susanna Parikka, Lapin Kansa, 31.1.2010
Instrumentation: 1 Flute, 1 Oboe, 3 Clarinets in Bb, 1 Bass Clarinet, 1 Alto Sax, 1 Tenor Sax, 3 Horn, 4 Trumpets in Bb, 2 Trombones, 1 Baritone, 1 Tuba, Timpani, Percussion (2 players)
|
Duration: 10:30 min.
|
Text: Traditional Inari Sámi poems
|
Commissioned by Lapin Sotilassoittokunta
|
First performance on January 29, 2010 in Rovaniemi, Finland by Kaisa Ranta and Lapin Sotilassoittokunta conducted by Sami Ruusuvuori.
|
Programme Note
Teoksessa "Laavlâ" on käytetty tekstimateriaalina kolmea inarinsaamelaista kansanrunoa. Alkuperäiskielellä esitettävät runot ovat eläinaiheisia ja mielestäni ilmentävät hyvin saamelaisen kulttuurin ikiaikaista ja tärkeää suhdetta luontoon. "Ijjâlodde" kuvailee pöllöä, "Poccuu laavlâ" poroa ja "Kuobzâ laavlâ" karhua. Tässä teoksessa lausutut ja lauletut runot nivoutuvat saumattomasti toisiinsa muodostaen yhtenäisen kokonaisuuden. Soolosopraanon ja puhallinorkesterin instrumenttien lisäksi teoksessa on käytetty myös elektronisia keinovaroja. Sopraanon kuiskauksia on vahvistettu ja nauhaosuus laajentaa äänimaailmaa triangelien kilinöistä ja tam-tamin mystisten iskujen kautta sydämenlyönteihin. :: Tomi Räisänen, 2010