RÄISÄNEN

The ancient Finnish word Hiisi has originally meant a holy place, the burial site of the ancestors in pre-Christian Finland. Hiisi was also understood to be a spiritual entity or a fusion of the souls of the dead people. In this work, the three instruments are also, in a way, fused into one another; they often play the same pitches in a more or less narrow range. Here and there, they try to break this unity. However, like in a magnetic way, the instruments find themselves again close to each other. Later, in medieval Christian times, the clerics wanted to give Hiisi a more sinister nature to keep the people away from the pagan places of worship. The word started to mean all kinds of malicious and horrifying creatures that could change their form. Hiisi, once a holy place of worship, was transformed into something opposite; ”Painu Hiiteen!” (Go to Hell!). Similarly, the dark sound world of this work experiences a metamorphosis from the clear pitch into noise. :: Tomi Räisänen, 2012

Muinaissuomen sana hiisi on alun perin tarkoittanut uhrilehtoa tai pyhää paikkaa. Hiidellä on tarkoitettu myös palvottua henkiolentoa, joka on eräänlainen uhrilehtoon haudattujen vainajien sielujen yhteensulautuma. Samaan tapaan myös tässä teoksessa kolme instrumenttia ovat ikään kuin sulautuneet yhteen. Soittimien sävelet pyörivät vangitsevasti lähellä toisiaan. Välillä joku soittimista yrittää karata, mutta joutuu palamaan lähes magneettisella tavalla takaisin muiden joukkoon. Myöhemmin, kristinuskon saavuttua Suomeen, kirkonmiehet antoivat sanalle hiisi synkemmän luonteen, jotta ihmiset saataisiin pysymään poissa pakanallisista uhrilehdoista. Hiisi ja hiidet alkoivat tarkoittaa kaikenlaisia ilkeitä ja pelottavia olentoja, jotka pystyivät muuttamaan muotoaan. Uhrilehto, esi-isien hauta, hiljentymisen paikka, oli saanut kokonaan uuden luonteen; Painu hiiteen! Samaan tyyliin myös tämän teoksen sinänsä synkkä äänimaailma kokee dramaattisen metamorfoosin selkeistä sävelkorkeuksista hälyyn. :: Tomi Räisänen, 2012