RAISANEN

Tomi

CV :: Suomi

Tomi Räisänen (s. 1976) opiskeli sävellystä Sibelius-Akatemiassa vuosina 2000-06. Tätä ennen hän on opiskellut musiikkitiedettä ja sävellystä Helsingin yliopistossa. Hän on täydentänyt opintojaan useilla kansainvälisesti merkittävillä mestarikursseilla. Vuodesta 2000 lähtien Räisänen on säveltänyt täysipäiväisesti ja tällä hetkellä noin kahdeksankymmentä nimikettä sisältävä teosluettelo kattaa musiikkia sooloteoksista kamari- ja vokaalimusiikin kautta orkesteriteoksiin ja konserttoihin. Teoksia on esitetty konserteissa, radioitu ja televisioitu jo 40 maassa ympäri Eurooppaa, Pohjois- ja Etelä-Amerikoissa, Aasiassa sekä Australiassa. Vuonna 2007 Räisänen voitti Japanissa kansainvälisen sävellyskilpailun Irino Prizen. Vuonna 2002 hän sai toisen palkinnon Italiassa Concorso Internaziole di composizione "2 Agosto" -kilpailussa. Hän on menestynyt myös muissa sävellyskilpailuissa Suomessa ja Australiassa.