RÄISÄNEN

Tomi

Midsommar(so)natten (2010/2014)

CD

Synergy

Mainly Two CD (2014)

Midsommar(so)natten

(2010/2014)

Mainly Two: John Garner, violin • Marie Schreer, violin

link

Score Sample

Past Performances

Sep. 20, 2017 :: Duo Gelland: Cecilia & Martin Gelland, violins :: 10th Anniversary of Neue Musik im Ostseeraum, Saal der Gemeinnützigen Gesellschaft (Königstrasse 5), 7pm :: Lübeck (Germany)

May 25, 2014 :: Mainly Two: John Garner, violin • Marie Schreer, violin :: ZHD Zaha Hadid Design Gallery (101 Goswell Road EC1V 7EZ) :: London (UK)

May 9, 2014 :: Mainly Two: John Garner, violin • Marie Schreer, violin :: 18h30 :: Norfolk House Music Room, Victoria and Albert Museum (Cromwell Road SW7 2RL) :: London (UK)

  • 2 violins, tape
  • duration 11'30
  • fp: Mainly Two: Marie Schreer, violin • John Garner, violin :: London (UK), May 9, 2014

see also: Midsommar(so)natten (2010) :: violin, cello

The Swedish film director Ingmar Bergman was obviously an extremely musical person. He understood that with small and simple musical elements can be created a huge impact to his films. For example, Bergman liked a lot of the ticking and clinging sounds of the old mechanical clocks. These sounds can be heard in many of his films and particularly in the “Cries and Whispers” (Viskningar och rop, 1972), where they create atmosphere of approaching death. I wanted to take these clock sounds into my work represented by triangle. The other sound on tape, the tam-tam, can also be heard in many of Bergman’s films. The only musical element in “Scenes from a Marriage” (Scener ur ett äktenskap, 1973) is a boat's foghorn signal, which is heard in the end of the film just before Marianne wakes up from her nightmare. For me it was extremely exiting to notice that this was not the first time when Bergman was using the same signal. It can be heard also in the “Persona” (1966) when Elisabet comes to Alma’s room in the middle of the night. I wanted to loan this signal from Bergman to my work where it can be heard two times played arco. I wanted to write a work, which honors Bergman’s view of using only limited amount of elements to create complete and effective artwork. Therefore I decided that in “Midsommar(so)natten” the two string players predominantly use only col legno and pizzicato techniques, which create unified, simple and delicate sound world. The two players can easily be interpreted as the two characters, Elisabet and Alma, from the film “Persona”. They are both separate but then again linked to each other. Imitations in the beginning of the work already give hints of fusion of these two instruments or characters, if you like. Later in the work the two instruments merge together by playing a fast moving passage in almost perfect unison. As the title of the work suggests, “Midsommar(so)natten” has some resemblances to the traditional sonata form. It can also be heard as a trip to the Nordic midsummer night with its old spells and rituals. :: Tomi Räisänen, 2010

Der schwedische Filmregisseur Ingmar Bergman war ganz offenbar ein außergewöhnlich musikalischer Mensch. Er verstand es, mit kleinen und einfachen musikalischen Elementen große Wirkungen in seine Filme zu bringen. Zum Beispiel mochte Bergman sehr die tickenden Geräusche alter mechanischer Uhren. Diese Geräusche kann man in vielen seiner Filme hören, insbesondere in "Schreie und Flüstern" (Viskningar och rop, 1972), wo sie die Atmosphäre des nahenden Todes schaffen. Ich wollte diese Uhrenklänge, repräsentiert durch die Triangel, in mein Werk aufnehmen. Die anderen Klänge des Tonbands, das Tam-Tam, kann man ebenso in vielen Bergman-Filmen hören. Das einzige musikalische Element in "Szenen einer Ehe" (Scener ur ett äktenskap, 1973) ist das Nebelhorn eines Bootes, das man am Ende des Films hört, kurz bevor Marianne aus ihrem Alptraum erwacht. Für mich war es sehr aufregend festzustellen, dass es nicht das erste Mal war, dass Bergman dieses Signal benutzt hatte. Man kann es auch in "Persona" (1966) hören, wenn Elisabet mitten in der Nacht in Almas Zimmer kommt. Ich wollte mir dieses Signal von Bergman für mein Stück ausleihen, man kann es zweimal arco gespielt hören. Ich wollte ein Werk schreiben, das Bergman ehrt in seinem Bestreben, durch den Gebrauch einer sehr begrenzten Zahl von Elementen ein vollständiges und wirkungsmächtiges Kunstwerk zu schaffen. Deshalb habe ich mich in "Midsommar(so)natten" dafür entschieden, dass die beiden Streicher vor allem nur col legnound pizzicato spielen, was eine einheitliche, einfache und zarte Klangwelt schafft. Die beiden Spieler können leicht als die beiden Charaktere aus dem Film "Persona", Elisabet und Alma, interpretiert werden. Sie sind beide getrennt und doch auch miteinander verbunden. Imitationen zu Beginn des Stückes geben schon Hinweise auf die Verbindung beider Instrumente oder Charaktere, wenn man so will. Später im Stück mischen sich die beiden Instrumente zusammen, indem sie eine sich schnell bewegende Passage fast perfekt unisono spielen. Wie der Titel des Stücks andeutet, hat "Midsommar(so)natten" einige Änlichkeiten mit der traditionellen Sonatenform. Es kann auch gehört werden als eine Reise zur nordischen Mittsommernacht mit seinen alten Zaubersprüchen und Ritualen. :: Tomi Räisänen, 2010 • Übersetzung: Matthias Lassen

Ingmar Bergman oli epäilemättä erittäin musikaalinen ihminen. Hän ymmärsi, että pienillä ja yksinkertaisilla musiikillisilla elementeillä on mahdollista luoda suuri vaikutus hänen elokuviinsa. Bergman oli esimerkiksi mieltynyt vanhojen mekaanisten kellojen tikitykseen ja kilinään. Näitä ääniä voi kuulla monissa hänen elokuvissaan, mutta erityisesti elokuvassa “Kuiskauksia ja huutoja” (Viskningar och rop, 1972), jossa tikitys luo tunnelman lähestyvästä kuolemasta. Halusin sisällyttää nämä kellojen äänet teokseeni “Midsommar(so)natten”, mikä on toteutettu nauhaosuudessa kuultavilla triangeleilla. Nauhaosuuden toisena elementtinä ovat tam-tamin kumahdukset, joita myös kuullaan monissa Bergmanin elokuvissa. Elokuvan “Kohtauksia eräästä avioliitosta” (Scener ur ett äktenskap, 1973) ainoa musiikillinen elementti on laivan sumutorven signaali, joka soi elokuvan loppupuolella juuri ennen kuin Marianne herää painajaisestaan. Itselleni oli erittäin jännittävää huomata, että tämä ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta kun Bergman käyttä kyseistä signaalia. Sama ääni kuuluu, kun Elisabet tulee Alman huoneeseen keskellä yötä elokuvassa “Persona” (1966). Halusin lainata myös tämän signaalin omaan teokseeni, jossa se kuullaan pariin otteeseen. Näiden kahden ekskursion aikana kuullaan nauhalta kaksi Alman vuorosanaa elokuvasta. Halusin säveltää teoksen, joka kunnioittaa Bergmanin näkemystä, jonka mukaan rajatulla määrällä elementtejä on mahdollista luoda täydellinen ja tehokas taideteos. Näin ollen päädyin kirjoittamaan duon, jossa käytettään vain col legno- ja pizzicato-tekniikoita, jotka luovat yhtenäisen, yksinkertaisen ja hauraan äänimaailman. Kaksi viulua on helppo tulkita elokuvan “Persona” kahdeksi päähenkilöksi; Elisabetiksi ja Almaksi. Soittimet ovat toisistaan irrallisia mutta kuitenkin samalla linkittyneinä toisiinsa. Teoksen alkupuolella kuultavat imitaatiot antavat viiteitä näiden kahden instrumentin (tai henkilöhahmon) yhteensulautumisesta. Myöhemmin kaksi instumenttia tulevat yhdeksi soittamalla nopean jakson lähes täydellisessä unisonossa. Kuten teoksen otsikko antaa ymmärtää, "Midsommar(so)nattenissa" on myös viitteitä perinteiseen sonaattimuotoon. Teoksen voi myös kuulla matkana Pohjolan Juhannuksenviettoon vanhoine taikoineen ja rituaalineen. :: Tomi Räisänen, 2010

Ingmar Bergman var en person med stor musikalitet. Han förstor att med små och enkla musikaliska element kunde han göra enormt stor skillnad i sina filmer. Ett exempel på detta är ljudet från tickande klockor som Bergman hade en förkärlek till. Det tickande ljudet kan höras i flera av hans filmer, särskilt i ”Viskningar och rop”, 1972, där det ger en känsla av döden som närmar sig. Jag ville använda mig av ljudet från dessa tickande klockor i mitt verk ”Midsommar(so)natten”. Andra klangliga tillägg är användandet av en tam-tam. Klangen från detta slagverksinstrument kan höras i flera av Bergmans filmer. Det enda musikaliska inslaget i ”Scener ur ett äktenskap” 1973, är ett signalhorn från en ångbåt som ljuder I slutet av filmen, precis innan Marianne vaknar upp från sin mardröm. Personligen tyckte jag det var spännande att upptäcka att detta inte var enda gången Bergman använde sig av signalen. Samma signal kan nämligen höras i ”Persona” 1966, när Elisabet kommer in i Almas rum mitt i natten. Jag har lånat signalen till mitt stycke. Jag ville skriva ett verk som hedrar Bergmans sätt att med små och enkla medel skapa en effektfull helhet i sitt konstverk. Därför valde jag att låta de båda stråkmusikerna huvudsakligen använda pizzicato och col legno tekniker, vilket ger upphov till en avskalad och skör klangbild. De båda instrumenten kan liknas vid de två karaktärerna Elisabet och Alma, två helt separata personer, samtidigt som de är sammanlänkade. Imitationerna i styckets inledning ger oss en föraning om hur de båda instrumenten, eller karaktärerna, sammansmälter. Detta sker senare i verket, då violiner spelar flera passager nästan helt unisont. Som titeln anspelar på, ”Midsommar(so)natten” har formmässigt vissa inslag av sonatform. Stycket kan även liknas vid en resa genom den nordiska midsommarnatten med dess mystik och ritualer. :: Tomi Räisänen, 2010 :: Översättning © Adina Sabin