RÄISÄNEN

Tomi

A Night at the Park Güell (2009)

A Night at the Park Güell (2009)

The Finnish Barytontrio: Markus Kuikka, baryton • Markus Sarantola, viola • Jussi Seppänen, cello

Luminous Baryton

Edition Troy EDTCD 002 (2012)


Tomi Räisänen:

A Night at the Park Güell (2009)

The Finnish Baryton Trio


  • baryton (viola da gamba), viola, cello
  • dur. 20'
  • commissioned by Markus Kuikka with funds from the Madetoja Foundation
  • fp: The Finnish Barytontrio: Markus Kuikka, baryton • Markus Sarantola, viola • Jussi Seppänen, cello :: May 23, 2009 :: Helsinki (Finland)

In the early spring 2009 I was visiting Barcelona, where I dropped by a park designed by Antoni Gaudí, which combined fairy tale and surrealism and which was called Park Güell. Immediately when entering the park, I sensed its extraordinary atmosphere and I concluded that its musical counterpart would be most suitable for a commission work I was about to start. The park is filled with meandering pathways, pillars and ravines. Wandering there, one can never be sure what will reveal itself behind the next corner.




While contemplating the work with the commissioner, Markus Kuikka, it was brought up that the work would highly probably be performed along with Joseph Haydn’s baryton trios; Indeed, in his time, Papa Haydn had composed well over a hundred baryton trios for the court in Esterházy. My own musical style, however, appeared to steer the music so powerfully that any sort of direct connection to Haydn was out of the question. Instead, I could allude to Haydn’s time by employing a classical rondo form of sorts and by approaching tonality even powerfully in places, which is particularly perceptible in the park wanderer’s lullaby at the end of the work.




As a kind of fusion between the viol and the harp, the baryton’s world of pizzicato offers exceptionally plentiful and tempting possibilities. This aspect has received very particular attention in the composition process. The types of pizzicato produced by the trio are downright in the work’s leading part. As far as anybody knows, double and triple pizzicatos will now be employed on the baryton’s resonant strings for the first time in the instrument’s history. At the end of the work one may also hear harp-like pizzicato flageolets. The second distict characteristic of the work are the performers singing con bocca chiusa, which is suited to create a mysterious atmosphere on Park Güell’s nightly serpentine pathways. © Tomi Räisänen, 2009 :: Translation © Lasse Kuikka

Im Frühherbst 2009 war ich zu Besuch in Barcelona, wo ich an dem von Antoni Gaudí entworfenen - Märchen und Surrealismus vereinigenden – Park Güell vorbeikam. Schon als ich in den Park eintrat, spürte ich seine außerordentliche Stimmung und stellte fest, daß seine musikalische Entsprechung hervorragend für das von mir gerade angefangene Auftragswerk passen würde. Der Park ist voller schlängelnder Pfade, Pfeiler und Hohlwege. Wer da umherwandert, kann nie sicher sein, was ihn hinter der nächsten Ecke erwartet.


Im Gespräch mit dem Trioleiter Markus Kuikka erwähnte dieser, daß das Werk in der Zukunft höchstwahrscheinlich zusammen mit Barytontrios von Joseph Haydn vorgestellt werde; Papa Haydn hatte ja in seiner Zeit über hundert Barytontrios für den Hof Esterházy komponiert. Mein eigener Musikstil schien jedoch mein Komponieren so stark zu steuern, daß an keinen direkten Zusammenhang mit Haydn zu denken war. Stattdessen konnte ich das Werk auf Haydns Zeit durch eine Art von klassische Rondo-Form beziehen, und außerdem durch eine - stellenweise sogar starke - Annäherung an die Tonalität, die sich besonders am Ende des Werkes im Wiegenlied des Parkwanderers wahrnehmen läßt.


Als einer Art Verschmelzung von der Gambe und Harfe bietet das Baryton außergewöhnlich reichliche und verlockende Möglichkeiten an. Diesem Aspekt ist spezielle Beachtung beim Komponieren geschenkt geworden. Die vom Trio angestimmten Pizzicati spielen geradezu eine Hauptrolle. Allen Anschein nach zum ersten Mal in der Geschichte dieses Instrumentse kann man Doppel- und Trippelpizzicati auf den Resonanzsaiten des Barytons hören. Am Ende des Werkes enklingen auch harfenähnliche Pizzicato-Flageolets auf den Resonanzsaiten. Das andere Charakteristikum des Werkes ist der Gesang con bocca chiusa der Musiker, der besonders geeignet ist, um auf den nächtlichen Serpentinenpfaden des Park Güells eine geheimnisvolle Stimmung zu schaffen. © Tomi Räisänen, 2009 :: Übersetzung © Lasse Kuikka

 :: SUOMI :: Kevättalvella 2009 olin käymässä Barcelonassa, jossa poikkesin Antoni Gaudín suunnittelemaan satumaisuutta ja surrealismia yhdistävään puistoon nimeltä Park Güell. Heti puistoalueelle astuessani aistin paikan erikoislaatuisen ilmapiirin ja totesin, että sen musiikillinen vastine sopisi mitä parhaiten juuri aloitettavan tilaustyön aiheeksi. Puisto on täynnä kiemurtelevia polkuja, pilareita ja onkaloita. Siellä vaeltava kulkija ei voi koskaan olla varma, mitä yllätyksiä seuraavan kulman takaa paljastuu.   


Tilaajan, Markus Kuikan, kanssa teoksen luonnetta pohdittaessa tuli esille, että tulevaisuudessa teosta tultaisiin mitä todennäköisimmin esittämään Joseph Haydnin barytontriojen kanssa; Olihan Papa Haydn säveltänyt Esterházyn hovin aikoinaan pitkälti yli toista sataa teosta tälle kokoonpanolle. Oma musiikillinen tyylini tuntui kuitenkin olevan niin voimakkaasti musiikin etenemistä ohjaava voima, että minkäänlaiset suorat Haydn-yhteydet, sitaateista puhumattakaan, eivät tulleet kysymykseen. Sen sijaan Haydnin aikaan voisi viitata teoksen rakenteen viittaus klassiseen rondo-muotoon sekä paikoittain voimakaskin lähestyminen kohti tonaalisuutta (tai modaalisuutta), joka tulee esille erityisesti teoksen lopussa kuultavassa yöllisen puistovaeltajan kehtolaulussa.


Eräänlaisena gamban ja harpun fuusiona, barytonin pizzicato-maailman mahdollisuudet ovat poikkeuksellisen runsaat ja houkuttelevat. Tähän puoleen onkin kiinnitetty sävellysprosessissa aivan erityistä huomiota. Trion tuottamat erilaiset pizzicatot ovat suorastaan pääosassa koko teoksessa. Tiettävästi ensimmäistä kertaa koko soittimen historian aikana nyt kuullaan barytonin resonanssikielten kaksois- ja kolmoispizzicatoja. Teoksen lopussa kuullaan myös resonassikielten harppumaisia pizzicato-flageoletteja. Toinen teoksen erityispiirre on soittajien con bocca chiusa –laulu, joka on omiaan luomaan salaperäistä tunnelmaa Park Güellin öisille serpentiinipoluille. © Tomi Räisänen, 2009